Lue ajatuksiani blogista 

Pääset lukemaan kirjoituksia klikkaamalla kuvaa tai otsikkoa.  


Matka kohti vaaleja alkaa tulla päätökseen. Tie on ollut mahtava! Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja luoda uusia yhteistyökanavia sekä -suhteita. Mieleen ovat parhaiten jääneet erilaiset kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa.

Vaalityötä on tehty ahkerasti jo useamman viikon ajan. Parasta näin vaalien aikaan onkin ollut tavata kuntalaisia kasvokkain erilaisissa tapahtumissa. Isojoella tilaisuuksia on ollut paljon eri puolueilla, mutta silti on ollut ilahduttavaa, miten ihmiset ovat halunneet ja jaksaneet osallistua kaikkeen!

Vaaliviikko on käynnistynyt! Kuntalaisia on tavattu ja tullaan tapaamaan eri tapahtumissa vielä ennen varsinaista vaalipäivää.

Ennakkoäänestys on alkanut tänään! Minun äänestysnumeroni 20 kannattaa muistaa äänestyskopissa ollessaan.💙 Haluan olla vaikuttamassa kuntalaistemme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Isojoella on paljon luontoa ympärillä, mikä mielestäni on rikkaus, ja sitä tulee vaalia. Metsään pääsee melkein jokaisen takapihalta, minkä lisäksi täällä on kaunista vesistöä. Kesällä pääsee halutessaan uimaan useampaan eri järveen. Marjastamiseen ja sienestämiseenkin löytyvät hyvät paikat läheltä. Meillä ilma on puhdasta ja ympäristö hiljaista,...

Isojoki on vireä ja yhteisöllinen kunta. Meillä on täällä aktiivisia kuntalaisia, jotka tarttuvat nopeasti toimeen ja auttavat toinen toisiaan. Hyvä yhteishenki vaikuttaa myös kunnan vetovoimaan. Arvostan esimerkiksi sitä, että vielä nykypäivänäkin meillä on täällä vahva talkoohenki. Kun joku saa hyvän ajatuksen, äkkiä on kökkäporukka sitä...

Mielestäni Isojoki on turvallinen paikka asua. Tänne on ollut hyvä perustaa oma perhe, sillä täällä on hyvä lasten ja nuorten kasvaa. On myös hienoa nähdä, miten moni paluumuuttaja on asettunut takaisin kotikuntaansa. Tämä kertoo jo paljon siitä, että kotiseuturakkaus säilyy ja Isojoki koetaan hyvänä ja turvallisena paikkana asua, mikä onkin...

Sote-uudistuksen myötä terveyspalveluiden tuottaminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Ensimmäisinä vuosina toiminta jatkui lähes ennallaan. Hyvinvointialue haki säästöjä, ja ne kohdistuivat erityisesti reuna-alueille ja myös meidän isojokisten terveyspalveluihimme.

Kunnissa on paljon peruspalveluita joita on tarjolla kaikille kunnan asukkaille. Sote uudistuksen jälkeen sosiaali-ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyivät hyvinvointialueiden järjestettäviksi, jolloin ne eivät enään kuulu kuntien tehtäviin järjestää.


Äänestysaikataulut | Ennakkoäänestys 2.–8.4.2025. | Vaalipäivä 13.4.2025.